sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Where's family?

Shanen whatsapp-ryhmään laittama viesti kuvastaa aika hyvin meidän porukkaa. Parasta täällä vaihdossa on ollut, noin 60 uuden facebook-kaverin lisäksi, kourallinen ihmisiä, joiden kanssa olen oikeasti ystävystynyt. 
     Meidän "perhe" on sekoitus suomalaista, australialaista, jenkkiä, chileläistä ja irkkua. Mukavan kansainvälinen siis. Kukaan ei oikein tarkalleen muista, miten meistä tuli me. Viiri ja mie tutustuttiin ensin Katrin saksalaiseen kämppikseen, joka kertoi asuvansa suomalaisen tytön kanssa. Katri kutsui meidät kylään ja siitä se sitten lähti. Mie istuin Martinin vieressä ensimmäisenä päivänä yliopistolla ja selvisi, että asutaan naapureina Trannyssa. Samalla viikolla pyydettiin Viirin kanssa ihmisiä meille syömään "Finnish tortillas" ja Martin toi mukanaan kämppiksensä Nickin. Shane luultavasti tavattiin ekan kerran junassa ja Jack puolestaan oli sosiologian laitoksen uusien vaihtareiden illassa, jonne myökin Viirin kanssa päädyttiin. Jotenkin myö vain päädyttiin kaikki viettämään aikaa yhdessä. 
     Yksi rakkaimmista muistoista meidän perheeseen liittyen on viime viikolta, kun Nickillä oli synttärit. Synttäripäivä sattui sopivasti maanantaille, jolloin Nickillä oli myös tanskan koe. Haluttiin yllättää Nick jotenkin kokeesta huolimatta ja niimpä sunnuntai yönä, juuri keskiyön aikaan tietenkin, hipsittiin kakku ja cornflakesit (Nickin suurinta herkkua) mukanamme, onnittelulaulua laulaen keskeyttämään Nickin kokeeseen luku ja toivottamaan ensimmäisinä hyvää syntymäpäivää.

Birthday boy.
Koska  varsinkin mie ja Viiri tykätään yllätyksistä, Nickin synttäreiden juhlinta ei suinkaan jäänyt vielä tähän. Meidän tarkoitus oli yllättää Nick menemällä häntä vastaan Kua:lle, jossa koe pidettiin ja siitä sitten jatkaa Meatpackingille syömään. No, yllätys paljastui, kun Shane vahingossa laittoi Jackille tarkoitetun viestin, joka sisälsi yksityiskohtaisen kuvauksen illan suunnitelmista, meidän yhteiseeen ryhmään. Päätettiin toteuttaa suunnitelma kaikesta huolimatta, mutta mie ja Viiri haluttiin lisäksi järkätä edes jotain yllätystä, joten taiteiltiin Nickillä onnittelulakana vanhaan verhoon, joka löytyi kaapin perältä. Vaikka Nick osasikin aavistaa, että ehkä saatettaisiin olla häntä vastassa, oli sankarin reaktio kyllä näkemisen arvoinen... :D 


Piilouduttiin tuollaisen sohvamoduulin sisälle odottamaan, että Nick astelee luokasta ulos ja näkee lakanan, jonka takana odotettiin.. ;)
Dyrehavn, jonne meidän oli alunperin tarkoitus mennä syömään, lopetti ruuan tarjoilun yhdeksältä, eikä enää ehditty sinne, koska Nick oli kokeessa melkein ysiin saakaa. Viiri meidän ravintolaeksperttinä tiesi Meatpackingiltä yhden kivan italialaisen symppispitsapaikkaan, Mother nimeltään, joten päädyttiinkin sinne. Oli hauskaa olla porukalla ulkona syömässä, koska syödään AINA kotona.


<3
Tällaiset speciaali hetket on ihania, mutta siltikin parasta täällä on ihan tavallinen arki. Eniten tulee myös ikävä arkea täällä. Sitä, että voi pyörähtää naapurissa, jos kananmunat tai puurohiutaleet tai mikä tahansa on loppu. Tai jos ei halua syödä yksin on aina seuraa saatavilla. Tai kun ei jaksa opiskella voi pitää yhteisiä teehetki/gameofthrones/kävelylenkki hautausmaalla -taukoja. Tai kun on pakko opiskella voi mennä yhdessä johonkin kivoista kahviloista hommiin. Tulee ikävä sitä, että naapurista voi hakea tuoretta itse leivottua leipää! Sitä, että voi valvoa yömyöhään vain jutellen tai saaden hepulinaurukohtauksia tai joskus ehkä leffaa katsoen. Tulee ikävä Tranny-perhettä. 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Toukokuun terveiset

Toukokuu on kulunut, uskokaa tai älkää, opiskellessa. Jopa pojat, jotka on viimeisen neljän kuukauden aikana tehneet vielä vähemmän hommia kuin myö, joutuvat myös nyt lukemaan lopputentteihin ja kirjottamaan esseitä. Miulla ei onneksi ole mikään älytön urakka, sillä pystyn kirjoittamaan loppuesseeni maaliskuussa tekemäni prelipaperin pohjalta (fiksu systeemi, joko kehuin!!). Ensi torstaihin saakka aikaa ja sitten voikin siirtyä suoraan kaduille juhlimaan Distortionia!


Inkiväärijuoman avulla opiskelukin maistuu!

Niinä hetkinä, kun ei olla nenä kiinni kirjoissa tai sormet sauhuten koneella, ollaan mm...

Juhlittu Cinco de Mayoa.



Nautittu auringosta!



Oltu todellisia lätkäfaneja katsomalla Katrin kanssa lähes KAIKKI Suomen pelit...



Nautittu lisää auringosta ja jopa hellesäästä!



Käyty Tivolissa, totta kai, ja Vesterbro-festivaaleilla.



Hengailtu kevään kaunistamassa Trannyssa. 



Seurattu Tanskan voittoa euroviisuista Viirin mentorin tupareissa. 



Kaksikymmentäviisi päivää ja olen taas Suomessa!!!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Vappu-Valpuri-Vappen-MayDay

Tänä vappuna en pukeutunut haalareihin ja lakkiin, en nähnyt tivolin saapumista Jyväskylään enkä kiivennyt Harjulle piknikille. Sen sijaan kirjoitin kandia (ja sain sen myös valmiiksi, en tosin vielä vappuna, mutta melkein ja nyt se on tarkistajan hyväksyntää vaille valmis uujee!!), ikävöin Jyväskylän tytskiä ja Viiriä, joka myös lennähti Suomeen juhlimaan. Mutta leivoin myös elämäni ensimmäiset munkit Katrin ja Shanen kanssa ja vietin vappua tanskalaisittain Faeldeparkenissa tuhansien muiden kanssa.
     Munkkien leipominenkin sujui oikein mallikkaasti, kerran vain jouduin soittamaan äidille, kun näytti ettei taikina kohoa ollenkaan... Loppujen lopuksi munkit onnistuivat yli odotusten ja tulipaloltakin vältyttiin. 


  
Tanskalaiset juhlivat vappua vasta vappupäivänä ja nähtävästi tapana on kokoontua kaupungin suurimpaan puistoon Faeldeparkiin piknikille ja kuuntelemaan bändejä ja eri ammattijärjestöjen edustajien pitämiä puheita. 







Vaikka puistossa paljon nuoria olikin, varsinkin teinejä, jäi miulle sellainen kuva, että Tanskassa vappu on enemminkin työväen kuin opiskelijoiden juhla, toisin kuin Suomessa. 

tiistai 7. toukokuuta 2013

Tanskalainen jalisottelu, check!

Ennen toissa sunnuntaita en ollut ikinä koskaan ennen käynyt katsomassa liigatason jalkapallopeliä. Jostain syystä suomalainen jalkapalloa ei ole hirveesti kiinnostanut (paitsi Tatjanan pelit tietysti!), mutta tanskalainen jalishan on sitten aivan eri asia. 
     Martin soitti miulle lauantaina, kun olin shoppailemassa ruokaa Netossa, että haluisinko lähtee kattoo peliä sunnuntaina. Martinin oli alunperin tarkoitus mennä peliin isänsä kanssa, joka oli täällä vierailulla, mutta päivissä oli tullut sekaannus ja isä Fisher lähtikin oletettua aiemmin pois. Päätin siis antaa jalikselle mahdollisuuden.



Pelissä oli vastakkain sarjakärki FC København ja melkein sarjajumbo AGF Århus. Olisi siis luullut, että edes muutama maali tehtäisiin, mutta toisin kävi. Tosin ihan viime minuuteilla FCK:lla oli kolme  maalipaikkaa ja jopa mie pomppasin penkistäni kunnon katsojan tavoin kiljumaan. 
     No, ei maaleilla niin väliä, parasta pelissä oli kotijoukkueen fanit, jotka lauloi t-a-u-k-o-a-m-a-t-t-a. Niillä oli oikein kapellimestari, joka piti huolen, että kannustuslaulut, jotka oli muuten ihan tarttuvia, eivät vaienneet hetkeksikään. Suomalaisissa jalispeleissä ei varmasti ole tuollainen meininki. Sanoinkin Martinille, että tämähän on ihan kuin jossain uskonlahkon kokoontumisessa olisi... En myöskään tiennyt sitä, että tosifanit seisoo koko pelin ajan. Huhhuh. Myös cheerleaderit oli ihan jees, varsinkin Martinin mielestä, ainakin ne tanssi ihan hyvin, vaikka hameiden pituus olikin hieman kyseenalainen. 
     Menisinkö uudelleen? Noo, parin viikon päästä olis vika peli.. Hmhm. 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kun pojat halusivat valmistaa illallisen puistossa

Tämä on tarina viime viikolta. Se alkaa näin: 
"Ladies, we are going to do a BBQ at a park this afternoon. Be ready to leave at 3. "

Pojilla on jo pitkään ollut grillausbuumi ja vihdoinkin keskiviikkona sää näytti sopivalta. Ulkona syöminen on aina kivempaa kuin sisällä, joten olin innolla lähdössä mukaan. Viiri ja Katri ehtivät lähteä Kualle opiskelemaan eivätkä kehdanneet enää pyöräillä kaupungin toiselle laidalle Norrebrohon, jonka pojat olivat valinneet grillauspaikaksi. 

Pyöräiltiin Nickin kanssa Assistens kirkegårdin luo, jossa tavattiin Shane, joka oli bongannut viereisestä puistosta julkisen grillauspaikan. Mie jäin vahtimaan paikkaa ja pojat lähtivät etsimään kauppaa. Onneksi otin rasismi-lukemiset mukaan, sillä pojilla kesti melkein tunti löytää a) ruokaa b) hiiliä c) jotain ihme sytytinpaloja... 

Tulen sytyttäminen olinkin sitten toinen aikaa vievä operaatio, sillä tuuli oli yllättäen aika kova.. Onneksi Nickillä oli pallo mukana ja niimpä sillä aikaa kun Shane puuhaili grillin parissa, mie opettelin potkimaan australialaista jalkapalloa. Se pallo on aika mahdoton, mutta osasin mie jotenkuten potkia sitä. 




Kesti reilut kaksi tuntia, ennen kuin hiilet oli tarpeeksi kuumia ruuan (makkaran, paprikoiden ja pitaleipien) lämmittämistä varten. Tässä välissä Martin ehti myös ilmestyä puistoon, mutta Nick joutui lähtemään tanskan tunnille, tyhjin vatsoin, koska illallinen ei ollut vielä valmis. 


Ylivalottunut makkara. Näytti kypsänä ihan syötävältä.
Ehdittiin myös pelailla nelistään ihan tavan jalista ruokaa odotellessa ja Martin opetti meille sellaisen pihajalispelin, jota oli pelannut paljon lapsena. Mie kohelsin vähän ja liukastuin, niin että löin polveni hiekan alla olevaan betoniin, enkä pystyny hetkeen kävelemään... No, onneks ei ole niin vaarallista jos on välillä polvet ruvilla ja mustelmilla. 

Lopulta meidän illallinen oli valmista ja makkarakin maistui niin hyvälle, kun oli kiljuva nälkä. Harmi kun ei ole enempää kuvia, mutta puhelimesta loppui akku enne kuin päästiin kunnolla kokkailemaan.